Aamusella päätin vielä piipahtaa metsässä tarkistamassa, oisko vielä mustikoita. Innostuin tänä kesänä poimimaan niitä ekaa kertaa, ja sainkin suunnilleen 8 litraa pakkaseen. Nyt alkaa tuntumaan, että eihän ne riitä mihinkään, koska oon lähes päivittäin niitä syönyt. Aika kurttuisia ja muussaantuviahan ne jo oli, mutta keräsin niitä kuitenkin vielä litran talteen.
Sää pysyi hyvänä ja meri lähes tyynenä, joten päätettiin iskän kanssa lähteä pienelle retkelle läheiseen saareen. Lähdettiin matkaan meiän Amalia-soutuveneellä, jossa tällä reissulla oli kylläkin perämoottori. Varauduttiin jo soutamiseenkin bensan vähyyden takia, mutta riittihän se.
Perillä käveltiin vähän saarta ympäri ja sen kun ihmeteltiin. Nuorempana meillä oli tapana pitää olympialaiset serkkujen ja mun veljen kanssa tällä hiekkarannalla. Osa hiekasta on ihan älyttömän pehmeetä, osa vähän karkeampaa. Tälläset hiekkarannat on meiän mökin seudulla harvinaisia, kun rannat on aika pitkälti kallioisia ja kivikkoisia.
Tuolla on vähän sellanen jännä tunnelma. Onhan se aika autio paikka, siellä on metsässä muutama vanhan rakennuksen kivijalka ja metsään on kaivettu juoksuhautoja. Saarelle mentäessä pitää olla rajalupa, sillä paljon tätä lähemmäs ei itänaapurin rajaa pääse. Iskä tiesi, että joskus takavuosina saarella ei saanut edes kuvata. Mutta on siellä kaunistakin!
Saarelta kun päästiin omaan rantaan, hypättiin molemmat uimaan. No ei hypätty, mutta aika äkkiä sitä teki mieli virkistäytymään ja karistamaan metsästä tarttuneet hämähäkinseitit naamasta ja hiuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti