Makaronilaatikko on niitä ruokia, joihin voi heitellä sekaan mitä haluaa. Tähän versioon hyödynsinkin reippaasti jääkaapin jämiä, ja esimerkiksi oudolta kuulostava korianteri ei riidellyt muiden makujen kanssa. Tosin sitä ei ollut ihan kamalan paljoakaan. Tätä ennen olen aina tehnyt makaroonilaatikon munamaitoon, mutta törmättyäni viime aikoina useasti lihaliemiversioon, päätin kokeilla sitä vaihteeksi. Koostumuksesta tuli vähän erilainen, ruuan tekeminen nopeutui ja maku oli hyvä! Miksei siis toistekin tällä tavalla.
Munamaitoon tehdessä olen keittänyt makaronit melkein kypsiksi, mutta tässä versiossa voi laittaa raakana sekaan. Jauhelihan ja sipulien kypsennys, kaikki sekaisin, lihaliemi päälle, ja uuniin 200 asteeseen noin tunniksi. Määrät ovat sinne päin, sillä kokkailen usein niitä niin miettimättä.
Tämänkertaiseen makaronilaatikkoon tuli:
n. 700g makaronia
lihalientä
2 pientä sipulia
pippurituorejuuston loput
korianterin loput
pecorinon loput
n. 5 porkkanaa
paprika
400 g jauhelihaa (+ tortilloista jäänyt maustettu jauheliha)
pippuria, suolaa
päälle korppujauhoja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti