keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Vinkkejä itsensä hemmotteluun

Välillä kun on aikaa, on ihana järjestää itselle hemmottelupäivä, tai edes muutama tunti. Tunnen oloni ja mielialanikin parhaimmaksi, kun keho on saanut hyvää hoitoa ruuan, liikunnan ja pienen hemmottelun muodossa. Tässä muutamia vinkkejä, joita itse toteutan.

Suihkuta puhtaaksi

Pese hiukset ja hiero sen jälkeen niihin hoitoainetta, jonka voit jättää vaikuttamaan. Puhdista vartalo ensin suihkugeelillä, ja sen jälkeen hyväntuoksuisella kuorintavoiteella. Tee sama kasvoille niille tarkoitetuilla tuotteilla. Nauti kuorintavoiteen tunnusta iholla sekä tuotteiden tuoksuista. Jos kantapääsi ovat erityisen kuivat ja kovettuneet, voi niitä pehmentää esimerkiksi raspilla. Jos pääset saunaan, voi lauteilla istuskellessa lillutella jalkoja vaikka jalkakylvyssä.

 photo DSCN3449_zpskxrvta5b.jpg

Victoria's Secretin Hello Darling on tällä hetkellä mun lempirasva, harmi ettei sitä enää tunnu olevan myynnissä missään.

Rasvaa pehmeäksi

Mulla on aina ollut kuiva iho, ja rasvaankin koko kropan aina suihkun jälkeen, ja joskus useamminkin. Arjen luksusta tuovat ihanat kosmetiikkatuotteet, ja esimerkiksi rasvoissa hoitavuuden lisäksi mulle melkein yhtä tärkeää on tuoksu. Ja tietenkin ihana pakkaus! Rasvaa siis koko kroppa huolella kiinnittäen huomiota erityisesti kuiviin kohtiin. Jalkateriin käytän yöksi laitettavaa Avonin laventelista overnight massage creamia, jota levitän ihan reilusti koko alueelle nilkasta alaspäin ja laitan sitten sukat päälle. Aamulla jalat ovat pehmoiset.

Kosteuta naamiolla

Suihkun jälkeen tykkään joskus levittää kasvoille vielä naamion. Saattaa olla hyvä idea valita kasvoille joko kuorinta tai naamio. Mun lemppareita ovat Freemanin herkulliset mansikka-suklaa sekä minttu-sitruuna, jotka lupaavat syväpuhdistaa ihon ja pienentää ihohuokosia. Naamion jälkeen iho on pehmeämpi, mutta puolet nautinnosta on taas vaikutusajan hetki sohvalla herkullista tuoksua nuuhkien.

 photo DSCN3448_zpsvwylgyvz.jpg


Lakkaa kynnet kauniiksi

Tunnustan, että olen tosi laiska lakkaamaan kynsiäni. Kun siihen välillä intoudun, tykkään kuitenkin lopputuloksesta. Se ei kuitenkaan ole asia, joka on ensimmäisenä mielessä vapaa-aikana. Joskus kuitenkin! Kynsien hoidon aloitan leikkaamalla ja/tai viilaamalla kynnet ja levittämällä kynsinauhoille kynsinauhaöljyä. Kun öljy on imeytynyt, levitän kynsille aluslakan, jotakin värillistä lakkaa ja lopuksi päällyslakan. Joskus jaksoin askarrella kynsiini kaikenlaisia timantteja ja tarroja. Jos intoa riittää, saat kynsistäsi varsinaisia taideteoksia!

Kun olet valmis, voit jatkaa hemmottelupäivääsi ihan miten itsellesi on ominaista. Ehkäpä omaa aikaa hyvän kirjan tai leffojen parissa, herkuttelua, ystäviä, tai meikki- ja kampauskokeiluja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti